Cola

Please Please You & Brudenell Presents...   C.O.L.A. on eräänlainen itseään kantava albumi. Se on lyhenne termeistä Cost of Living Adjustment, joka toimii osuvana konseptuaalisena runkona yhtyeen kolmannelle levylle. Miksi? Koska C.O.L.A. käsittelee muun muassa sosialismia ja helvettiä. Se pohtii: elämän arpajaisia. Kummallisia ja herkkiä kaihoisia tunteita, joita nostalgia voi herättää. Tämä ei ole uutta yhtyeen jäsenille Tim Darcylle, Evan Cartwrightille ja Ben Stidworthylle. Cartwrightin sanoin kyseessä on “syventymistä siihen, mitä olemme tehneet”. C.O.L.A. on monimutkainen, kaunis ja ajoittain outo levy. Se on yhtyeen viimeistellyin kokonaisuus. Tarkoin hiotun esteettisen sisäisen palon huipentuma.  Yhtye Cola, Darcy sanoo, määrittyy “makuherkällä minimalismilla.” Se on syvällinen arvostus romanttisen, hienovaraisen ja taitavasti intensiivisen musiikin tekemiselle. C.O.L.A. on kuitenkin bändin tähän asti maksimaalisin työ. Tämä on hieman leikillistä (“Olimme niin huolissamme,” toteaa Cartwright, “kaikista tämän levyn kappaleista, koska ne ovat niin erilaisia”). Käytännössä tämä maksimaalismi tarkoittaa sitä, että kappaleessa “Hedgesitting” on sekä elävät rummut että näytedrummin looppi. “Hedgesitting” on upea, rehevä kappale. Se on kuin dekonstruoitu, leikattu ja uudelleenrakennettu b-puoli The Curen Disintegration-albumilta. Se on myös hieman Sarah Recordsin inspiroima. “Kun olit nuori,” Darcy laulaa kappaleen alussa, “tulit tekemään sen.”  C.O.L.A., kuten kaikki yhtyeen kirjoittama, on luonteeltaan yhteistyöprosessi. Yhtye kirjoittaa kaiken erikseen, mutta kokoontuu sitten studioon työstämään teoksia yhdessä. Katso uudelleen “Hedgesitting” nähdäksesi tämän toiminnassa: kappale alkoi akordeista, jotka Darcy oli lähettänyt, ja yhtye laajensi sitten kokonaisuuden yhdessä, Stidworthy remiksasi sen juuri ennen studiolle menoa. Tämä työnjako toimii intuitiivisesti. Se on osa yhtyeen DNA:ta, että esimerkiksi Stidworthyn kirjoittamasta sovituksesta Darcy ja Cartwright rakentavat eteenpäin. Ota esimerkiksi “Favoured Over the Ride.” “Halusin luoda hämäriä ja melankolisia sävyjä, joihin Tim voisi kirjoittaa sanoitukset,” Stidworthy kertoo. Kappale alkaa yksinäisellä, unenomaisella kitarariffillä. Sitten tulee terävä bassolinja ja kaikki kirkastuu: “Mitä katossasi on, mikä kiinnitti katseesi?” laulaa Darcy. Se on selkeyden hetki levyllä, joka on kiinnostunut abstraktioista. C.O.L.A. on täynnä näitä selkeyttäviä hetkiä: silloin koko tunteiden mylläkkä kirkastuu niin selkeäksi, että se melkein sattuu.  Yksi C.O.L.A.:n tavoitteista oli, että melodia ohjaa sanoituksia. Tämä on selkeä muutos Darcy aiempien levyjen puhutuista lauluista. Tässä levyllä vokaalimelodiat ovat samalla tasolla kaikkien muiden melodioiden kanssa. Mutta sanoitukset eivät ole lainkaan vähemmän runollisia tai tarkkoja kuin ennen (“Ei tämä ole,” hän vitsailee, “ketä teemme Cocteau Twins -kappaletta.”) Lopputuloksena on levy, joka on armottoman tietoinen kaikista osistaan ja jonka kaikki osat on käsitelty yhtä tärkeinä. C.O.L.A. on levy, joka puhuu itselleen: kaikki sen osat ovat suoraan vuorovaikutuksessa keskenään. Äänet eivät sumentu, vaikka ne ovat laajoja. Levy on abstrakti, epäsuora, joskus outo, kutsutpa sitä miten haluat. Mutta se on myös kaunis, klassisessa mielessä. Kaunis kuin maalaus. Todella, todella upea. Lähes veistetyn taitavasti kokeilun ja harkinnan tulos. Esimerkiksi kappaleessa “Skywriter’s Sigh” asiat sihisevät ja välähtelevät. Se hipoo ylevää. Se on Cola, yhtye, parhaimmillaan.